Saimme pohdinnan aiheeksi arviointitilanteet. Millaisissa arviointitilanteissa itse olen ollut ja miltä ne ovat tuntuneet?
Mehän arvioimme toisiamme koko ajan ja saamme arviointia joka puolelta. Kuitenkin koulussa tämä taitojen arviointi on se yleisin muoto, jota todistetaan yleensä tenteillä ja kokeilla.
Itselleni jo pienestä pitäen on ollut tuttua pianonsoiton yhteydessä arviointi. Aloitin viisivuotiaana pianon soiton ja aina pienin väliajoin eteen tuli tutkintoja. Minun täytyi soittaa muutamia kappaleita ja asteikoita ulkoa ja muutamat henkilöt arvioivat taitojani ja antoivat arvosanoja. En ole kuitenkaan koskaan pitänyt tätä mitenkään ahdistavana, vaikka jo 7-vuotiaana jouduin ensimmäiseen tutkintoon arvioitavaksi. Jotenkin sen tiesi että se kuuluu harrastukseeni ja sopivalla valmistautumisella ja harjoittelemisella siitä selviää pelotta. Tietysti tutkinnoista saatu hyvä palaute ja arviointi motivoi lisää ja seuraava kerta ei ollut enää niin paha. Vaikein tutkinto oli pianonsoitossa ollessani 18 ja silloin tilanne oli tehty niin muodolliseksi - iso konserttisali, monta arvioijaa, piiiiiiiitkä ohjelma soitettavana ja prima vista kappale tuli kirjekuoressa? - että jännitys tuloksista oli aika suuri. Muuten arviointiin on törmännyt enemmän koulun puolella. Pienenä minulle oli jotenkin tärkeää saada hyviä arvosanoja, sillä kuitenkin kokeisiin luin. Ärsytti, harmitti ja tuntui suurelta epäonnistumiselta jos kokeésta tuli 7½ tai alle. Hiljalleen yläastetta kohti opin kuitenkin, että yksi koe ei määritä vielä mitään. Välillä epäonnistutaan, välillä onnistutaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että tekee parhaansa ja pyrkii oppimaan asiat. Enää en ajatellut maailmani kaatuvan huonosta arvosanasta, vaan sain siitä vain lisää puhtia saamaan paremman ensi kerralla. Olen siis sitä mieltä, että ehkä hieman liikaa opettajat tarkkailevat oppilaan koe numeroa. Mitä jos oppilas onkin tunnilla aktiivinen ja tekee tehtävät moitteitta. Määrääkö silti yhden paperipalan tulos koko oppilaan oppimisen tason? Se on väärin. Koe toki "potkii" oppilaita lukemaan kyseistä asiaa, mutta jääkö asia liian pinnallistiedoksi? Osataan kokeessa, unohdetaan kokeen jälkeen? Ehkä, ehkä ei, mutta kokeiden lisäksi pitäisi olla erilaisia tehtäviä ja ryhmätöitä, joiden perusteella oppilasta voisi myös arvioida. (Itselleni kuitenkin on vaikeaa pitää esitelmiä ja oppimispäiväkirjan tekoon on aina niiiiin vaikea motivoida itseään......)
Jos mietitään yliopisto opiskelua, olen ehkä enemmän oppimispäiväkirjojen puolella. Niistä näkyisi oppilaan pohdinta ja tiedot. Pohtimalla, keskustelemalla ja tutkimalla oppii parhaiten ja monipuolisesti ja näin tieto luultavasti säilyy päässä myöhemminkin. Tärkeintähän on se, että oppilas oppii asiat, eikö?
Tällaset arviointitilanteet nyt tuli mieleen! Tietysti niitä on vielä vaikka kuinka paljon. Myös opiskeluharjoittelussa olimme arvioinnin kohteita, kun koulusta opettaja tuli arvioimaan miten vedimme toimintatuokiota lapsille .Siinä arvioitiin käyttäytymistä, ja ammattiosaamista lasten kanssa. Sellaiset arvioinnit ovat mielestäni jännittävimpiä. Siinä arvioidaan omaa itseä, ja oman itsensä ammattitaitoa, johon kuuluu myös persoona ja luonne. Ne ovat niin henkilökohtaisia, että kritiikki saattaa tuntua välillä pahalta. Pitää silti pitää mielessä, että kehitämme kritiikillä itseämme ja ilman kritiikkiä emme ikinä pyrkisi eteenpäin!Mukavaa alkanutta viikkoa! Tsirptsirp!
"Do not give up, the beginning is always the hardest."
- Johanna
kuvat: weheartit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti